Ponnistelujen ja palautumishetkien välinen tasapaino

Emeritusprofessori Theo Meijman (Van Veldhoven, 2008) kehitti näiden pohdintojen perustana olevan teoreettisen viitekehyksen, ponnistelujen ja palautumisen mallin. Mallissa työstä palautumista pidetään päivittäisen työponnistelun ja stressin luonnollisena vastineena. Siinä kuvataan, että terveyshaittoja voidaan ehkäistä karkeasti ottaen kahdella tavalla: ensinnäkin riittävällä palautumisella työaikana ja toiseksi riittävällä palautumisella työajan ulkopuolella.

Riittävä palautumisaika työn aikana estää siis väsymyksen ja stressin liiallisen kasautumisen. Lyhyt lepo edistää työntekijän tervettä ponnistelu- ja palautumistasapainoa ja parantaa henkistä ja fyysistä hyvinvointia, mikä hyödyttää myös työsuoritusta ja motivaatiota. Siksi työntekijöiden terveyden ja työn laadun kannalta on tärkeää, että heille annetaan työpäivän aikana riittävästi mahdollisuuksia pitää säännöllisesti taukoja ja palautua työstä. Mitä intensiivisempää ja vaativampaa työ on, sitä suurempi on tarve hyvälle palautumiselle. Työympäristö voi tukea työntekijöiden palautumista antamalla heille mahdollisuuden huolehtia omasta (psykofysiologisesta) palautumisestaan tiettyinä aikoina.

Työnaikaisen henkisen väsymyksen seurauksena toimimme huonommin. Tarkkaavaisuus herpaantuu ja mieli harhailee helpommin. Jos työ sallii,
työntekijöiden sopeuttaa toimintaansa sen mukaisesti. He pitävät tauon tai tekevät jotain muuta. Ominaista tälle väsymykselle on lyhytaikainen palautuvuus: se vähenee pitämällä lepoa tai tekemällä toimintaa, joka vaatii toisen henkilön'henkistä toimintakykyä. Jos lepääminen ei ole mahdollista, työtä voidaan jatkaa vain, jos työntekijä ei välitä psykologisesta vastustuksesta ja ponnistelee ylimääräisesti. Kognitiivis-energisessä mielessä työntekijän on tehtävä ylimääräinen ponnistus. Tätä kutsutaan "kompensoivaksi ponnistukseksi." Fysiologisessa mielessä tähän ylimääräiseen ponnisteluun liittyy stressireaktioiden lisääntyminen, mikä johtaa aivojen huomion lisääntymiseen. Samaan aikaan tähän liittyy motivaation väheneminen ja tunnemuutokset, kuten ärtymys. Kun työpäivän aikana on liian vähän rentoutumishetkiä, työntekijät voivat huomata tämän illalla ja yöllä. He murehtivat enemmän, pystyvät huonommin etääntymään työstä ja nukkuvat vähemmän. He aloittavat seuraavan työpäivän väsyneempinä (Gaillard, 2003), (Sluter et al., 2003).